Etusivu Yritys Referenssit  


Yritystiedot

Toimistomme on perustettu Seinäjoelle vuonna 1986.

Yrityksen nimi muuttui 2015 Ark Plan Eloniemi Oy:ksi. Tällöin toinen osakas Reima Ranta jäi pois yrityksen omistuksesta ja siirtyi hyvin ansaitulle eläkkeelle. Yhteistyö jatkuu kuitenkin edelleen.

Toimistomme suunnittelutehtäviin kuuluvat kaikki perinteiset arkkitehtisuunnittelun alueet rakennusten pääsuunnittelusta irtokaluste- ja sisustussuunnitteluun saakka.

Uuden luominen ja vanhan korjaaminen tuovat suunnittelijalle erilaisia haasteita. On oltava ajan hermolla ja tunnettava perinteitä. Haasteet ovat vastaamista varten ja me haluamme vastata niihin. Suunnittelukohteet ovat 30 vuoden aikana vaihdelleet runsaasti. Mukaan kuuluu julkisia rakennuksia, erilaisia liikerakennuksia ja asuinrakennuksia. Rakennusten peruskorjausten ja tilojen toiminnallisten muutosten osuus on ollut merkittävä. Sisustussuunnittelulla on myös tärkeä merkitys työssämme. Sisustussuunnittelun tehtävät ovat vaihdelleet hyvinkin pienistä kohteista laajoihin kokonaisuuksiin.

Toimintaperiaatteenamme on aina ollut suhtautua vakavasti jokaiseen suunnittelutehtävään, oli se sitten pieni tai suuri. Suunnittelutyössä lähtökohtana on aina asiakkaan toiveet sekä kestävän kehityksen periaatteet.

 

Henkilöstö

Päävastuullinen suunnittelija ja toimitusjohtaja on Kirsti Eloniemi

  • rakennusarkkitehti, suunnittelijana 35 v.
  • pääsuunnittelijan täydennyskoulutus, Teknillisen korkeakoulun Pääsuunnittelija-kurssi I, 1999-2000
  • yrityksen omistaja

Toimistollamme työskentelee projektisuunnittelijana Rakennusarkkitehti Aila Rahunen. Hän on työskennellyt suunnittelijana 35 v. Suunnittelukohteina ovat olleet erilaiset julkiset rakennukset, erityisesti koulut ja oppimisympäristöt.

Lisäksi RA Reima Ranta toimii edelleen osa-aikaisesti projektisuunnittelun tehtävissä.